|
|
|
May 20th, 2009
11:28 pm
Luokseni on muuttanut joku
muuttoauto ryskyy parvekkeeni alla
Käyntiäänet peittävät minun kukkieni loiston
Likaista lumisadetta
korvia huumaavalla taajuudella
Huudan häntä poistumaan
ja saan kuvan
karhuista
Pitäisikö minun luottaa rakkauteen
joka on epäilyttävä naapuri
Jolle portaikossa ramppaaminen
on vain alku
savuke kädessä sammumiselle
Ihana kuva
tanssivasta karhusta
värjyy minussa, on minä
Seison maton reunalla
Tämä ympäristö ei ole minun
Tämä matto ei ole minun
Ja se joku sovittaa sisääni
satoja erilaisia kasveja
"jotka puhdistavat ilmaa
jota hengitämme"
Minä uskon selitykseen
Nämä tanssiaskeleet minä osaan
Kuva kääntyy
nurinniskoin, mukkelis makkelis
Veri menee päähän
Kävelen lätäkköön vailla kenkiä
Jalassani on ketju
Sinä tiedät, mitä se tarkoittaa
Joku turisti kuvaa itsensä kanssani
Jonglööraan planeetoilla hänen
selkänsä takana
Vanhoilla päivilläni alan vihata tyhmyyttä
mutta vielä olen karhu
joka hengittää puhdasta ilmaa.
|
April 29th, 2009
09:11 pm
Oleanterin kukka on
kaunis, mutta helvetin ärsyttävä
Oksa, jonka päähän kukka on kasvanut,
taipuu painon alla, ei jaksa pitää
sylissään,
ei keinuttaa nukahtamiseen saakka
Ei ajeluttaa hiekkateillä
sellaista huutavaa koliikkivauvaa
Jokin miehinen muisto nousee vedestä
vailla vaatteita,
rintavana,
uhria etsien
Ja sukeltaa sitten taas
Sitten kuitenkin se oleanteri
on jotenkin kamalan ylpeä
Se lähettää lapsensa maailmalle
kynä ja teroitin repussa
vaikkei itse jaksa enää elää
Ei kasvattaa uutta sukupolvea
joka maalaa kuvia vääriin paikkoihin
ihan niin kuin edellinenkin
Ja kuva toistuu
kosketuspinnalla, jossa ei ole mitään
Minä olen helikopteri, jonka sisällä
miehet etsivät lämpökameralla
elonmerkkejä rantakallioilta
Se helikopteri kaartaa
samaan paikkaan yhä uudelleen
Ja palaa aina kotiin tyhjin käsin
Ja oleanterin kauniit kukat
katselevat maata
Teräksiset kukat
lasiset kukat
Karuun maahan heittyneet
Pitkä varjo suden tulla
Lämpökameran kuvassa
helikopteri
jonka sisällä miehet etsivät
elonmerkkejä rantakallioilta.
|
April 23rd, 2009
07:09 pm
Keväällä ilma on
jollain tapaa sumeampaa
Silmieni ja kaupungin välissä
on likainen ikkuna
Sadepisarat ovat kuivuneet
siihen ikkunaan kiinni
Niiden pienet kädet
ovat jääneet haralleen
Suu auki
Niin kuin ne voisivat yhtäkkiä
herätä hengittämään
Vaikka ne eivät enää ole siinä,
eivät enää valu lasia pitkin
kohti pohjavesiä
Ja kevät kantaa
lämpöisessä sylissään
lehdetöntä puuta vehmaassa metsässä
Sitä yhtä, joka kurkottaa kohti valoa
Sitä, joka yhä jaksaa uskoa
Minä olen se puu
Näinä päivinä on pakko odottaa
On pakko istua hiljaa kirkon portailla
vaania kesää
Ja kun se työntää värisevän kuononsa
varovaisesti ulkoilmaan
ottaa se kiinni
Ja laittaa suuhun
ja näyttää sitten siltä kuin
siellä ei olisi mitään
Ja kuivina kausina minä janoan häntä,
lintua, jolla ei ole kotia missään
Ja kysyn, niin kuin se yksi pieni poika
metrossa matkalla Ruoholahteen:
Isä, missä se kottatrainen oli eilen,
miksi se vasta tänään oli pensaassa
Sille pojalle minä avasin suun
sen pojan isän huomaamatta
Ja nostin sormen huulille
salaisuuden merkiksi
Sillä minä olen se kottarainen.
|
March 6th, 2009
04:03 pm
Tule jo, tuuli
hävitä minut
Hautaa hiekkaan tomuun lehtiin
niihin, joita mukanasi kannat
Anna taakkasi minun harteilleni
Tule jo, riennä
minä olen valmis
romantisoin kuoleman jo lapsena
Sillä vain niin sen kestän
kun sitä haluan
Ja minä olen yhä lapsi
tahdon vain sitä, mitä pelkään
Silmät pyöreinä kannan
tätä elämääni
niin kuin se olisi vasta
minulle ojennettu
Tuuli, sinä tunnet minut
Kuljet ohitseni ja sanot:
ei vielä
Minun lapsenkasvoni
vääntyvät irvokkaaseen hymyyn;
Vie minut, tuuli
Vie minut!
Ja jossain siellä,
missä kukaan ei halua minua
ja jossa minä haluan jokaista,
on minulla koti
Yksinäisyys on minulle viitta
aavikko
Vetoisa talo jossain korvessa
Vain niin minä sen haluan
Siis tule jo, tuuli!
Yksinäinen kulkuri,
ei koskaan missään
ja silti aina kaikkialla
Ja minä romantisoin:
Jonain päivänä joku koputtaa ovelle
nojaa rennosti ovenkarmiin
hymyilee, ojentaa käden
Ja kun tartun siihen
kuva häviää
Vain niin minä voin sen ottaa
Vain niin minä voin sen
itselleni antaa.
|
May 29th, 2008
06:40 pm
Kirjoitin taas runon
Tarkkailen yksittäistä kipinää
minun sisälläni
Ja aina uutta
kun edellinen hiipuu
tai vain sammuu pois
Autoja, joiden moottorit
sanovat ”nyt riitti”
silloin kun pitäisi ajaa pakoon
Minä muistutan niitä autoja vähän
Sellaisia öitä,
jolloin ajetaan sammutetuin lyhdyin
Ja lopulta työnnetään ylämäkeen
ja ollaan kiitollisia siitä,
etteivät sudet tiedä meitä
Minä tarkkailen kipinää
ja hetken ajan minä näen
niin kuin avaruudesta nähdään
Hah! Ei HYVIN
Miten nähdään hyvin
jotain sellaista
joka on tosi kaukana?
Johonkin pitäisi taas päästä
Hyväillä tuulta
Laittaa hiusväri päähän
Kulkea ex-poikaystävien ohi
incognito
Ja se poika, jota minä nyt ajattelen,
ajattelisi minua illalla
eikä tietäisi nimeäni
Mutta sillä välin minä voisin
täyttää laukkuni
ostaa aurinkolasit
punata huulet
Käynnistää auton
ja lopulta taas työntää sitä
Niin ja sitten istuttaisiin
pimenevällä aavikolla
nuotion loimussa
Tarkkailtaisiin kipinöitä
jotka sammuvat yöhön
niin kuin yksinäinen
sammuu aavikolle
Nöyränä?
Minä en sitä tietenkään tiedä
Mutta haluaisin ajatella
sen yksinäisen muuttuvan ravinnoksi
ja häviävän aavikkohiekan syliin
Aamuun mennessä
|
12:26 pm
Luin yöllä sanomalehteä netissä, kun ei nukuttanut ja höpistiin kaverin kanssa mesessä aamuun saakka. Huomio kiinnittyi pienehköön uutiseen, jossa kerrottiin kissan saaneen kaksi rautanuolta päähänsä Ranualla. Poliisi oli sitten tämän kärsivän eläimen joutunut lopettamaan. Nuolet olivat kaivautuneet seitsemän sentin syvyyteen kissan päähän. Just illalla puhuttiin kämppiksen kanssa eläinsuojelulaista, kun televisiosta tuli dokumentti Suomen tilanteesta. Pistää kyllä vihaksi tämä ihmisten piittaamattomuus ja suoranainen julmuus. Vihaan jokaista takapihan isäntää, joka hivelee aseensa piippua iltaisin eikä tajua työntää sitä omaan suuhunsa sen sijaan, että tähtää sillä viatonta luontokappaletta ja vielä painaa liipaisimesta, siis vihaan ihan aidosti. Jos nyt vapaana kulkevia kissoja vaikka vihaa, niin oikea osoite hoitaa homma kotiin on ottaa yhteyttä kissan omistajaan ja jos sitä ei tunne niin sitten kisu kiinni ja poliisilaitokselle. Ai niin, mutta eihän se oo niin KIVAA! Koska mistäpä ihminen saisi enemmän voimaa kuin eläimen kiduttamisesta.
Mä en pysty ymmärtämään ihmisiä, joilla ei riitä myötätuntoa kuin itselle. Mä en pysty ymmärtämään julmia ihmisiä. En ymmärrä sitä, että ihminen liipaisimesta painaessaan voi tuntea mielihyvää. Siis puhutaan nyt kuitenkin toisen lemmikkieläimen tappamisesta eikä mistään metsästyksestä, ymmärtänette sen. Mutta kuka on niin tyhmä, että metsästää kissan ja vieläpä sellaisella välineellä, että se hoippuu rautanuolet päässään pitkin Ranuan keskustaa alleviivaamassa ihmisen kusipäisyyttä? Toivottavasti on ampuja itsestään ylpeä. Onhan se nyt helvetin hieno saavutus osua niin pieneen eläimeen kuin lemmikkikissa. Ei menneet vuodet aseenkantajana hukkaan.
Tuli mieleen viimetalvinen uutinen, joka kuohutti mua vähän samalla tavalla. Nimittäin se, miten moottorikelkalla (vai oliko niitä useampi, en muista enää) oli ajettu kahta ilvestä takaa järven jäällä kunnes toinen oli nääntynyt kuoliaaksi. Toinen oli sitten armollisesti päästetty pakoon. Näille ihmisille mä toivon sitä, että joutuvat joskus henkensä hädässä juoksemaan pakoon kunnes kuolevat suorilta jaloilta. Vaikka mikäs pahan tappaisi. Ilveshän varmaan vielä kiipeäisi puuhun, jos takaa-ajo olisi edes ollut reilu ja suoritettu jossain muualla kuin aukealla järven jäällä. Tai edes sillä tavalla reilu. Mä en vaan tajua, mikä ihmisiin menee, kun niiden tarvitsee kiusata eläimiä aikansa kuluksi. Saako siitä jotain mielihyvää? Itse revin pienenä joltain hyttyseltä siivet tai jotain ja mulla on siitä suunnilleen vieläkin huono omatunto. Enkä halua mitenkään uskoa, että mun empatiakykyni olisi jotenkin ylikehittynyt.
Voi kunpa mä tietäisin, mitä mä voisin tehdä helpottaakseni kaikkea tätä kärsimystä tässä maailmassa. Voi kunpa ihminen oppisi kunnioittamaan elämää kaikkialla, kunpa ihminen oppisi armollisuutta. Kunpa todellakin jokainen julma ihminen kohdistaisi julmuutensa ainoaan oikeaan osoitteeseen - itseensä. Ja mielellään niin, että hänestä jäisi jäljelle vain vastenmielinen ruumis ja kasvava verilammikko lattialla. Koska siihen mä piirrän ymmärrykseni rajan ja siihen se raja myös jää.
|
May 22nd, 2008
06:29 pm
Olen tullut siihen tulokseen, että Gösta Sundqvist oli nero mies, joka kuoli aivan liian aikaisin. Nämä sävellykset ovat pääasiallisesti loistokkaita ja ei edes haittaa, vaikka osa erityisen hyvistä on pilattu liialla soitolla jossain Radio Novassa, koska noita hyviä on yksinkertaisesti niin paljon. On sääli, että ihmiset tuntevat vain jonkun Teuvo maanteiden kuninkaan, kun Leevit tekivät niin käsittämättömän monipuolista musiikkia. Kaikesta kyllä kuulee aina, että on Leevien biisi kyseessä ja en voi kerta kaikkiaan sietää niitä tribuuttilevyn biisejä, mitä olen kuullut, koska Leevien biisi ei ole enää Leevien biisi jos se ei kuulosta vähän vinksahtaneelta. Gösta oli myös hyvä sanoittaja, nämä biisit eivät ole luokkaa kun tyttö kohtaa pojan, vaan pikemminkin jotain siitä, kun aikapoika haluaisi kohdata hellän ja pehmeän naisen, ja oikeastaan heti tuon sanottuani haluaisin vetää kaiken sanomani takaisin, koska tuokin on vain yksi (kenties kuitenkin merkittävä) teema Leevien biiseissä. Mutta on niitä biisejä, joissa kannetaan huolta luonnostamme, niin kaikesta elollisesta tällä pallolla kuin ihmisluonnostakin ja monia muita.
Ja kyllä vain, mulle saa tulla lässyttämään, että ihanko itse keksit, että Gösta oli nero ja että se kuoli liian aikaisin. Sen kun! Mä olen löytänyt Leevit joskus 14-vuotiaana ja hylännyt tai pikemminkin unohtanut ne moneksi vuodeksi aikuisuuden kynnyksellä ja vasta oikeastaan tältä musiikilliselta pohjalta, mikä mulle nyt on kertynyt, pystyn aidosti arvostamaan näiden biisien monisärmäisyyttä. Tää on paikoin kymmenen- tai satakertaisesti parempaa kuin melkein mikä tahansa indiepopnössöily, mitä sentään rakastan tällä hetkellä yli kaiken. Ja just sen takia tää on niin hyvää, että yksikään biisi ei ole täysin samasta puusta veistetty. Tulkaa sanomaan mulle, että olette tienneet aina, että Gösta on nero niin mä voin tarjota jonkun Ässä Mix -tikkarin hyvästä suorituksesta.
Mulle suomen kieli on aina ollut jotenkin pyhää ja mua ahdistaa ihan hirveästi välillä kuunnella näitä "mun sydämellä on kypärä" ja mainittakoon vielä ikuisena inhokkinani muutaman kesän takainen "tää rakkaus ei oo pysyvää, tää rakkaus on ohimenevää". Vau! Pöytä ei ole lyhyt, se on pitkä. En ole surullinen, olen iloinen. Laku oli mennyt kovaksi, se ei ollut enää pehmeä. Älkää oikeasti viitsikö naurattaa.
Äidinkieltä on kuitenkin tietääkseni opetettu koulussa ihan kaikille. Ja jos ei ole omaperäistä sanottavaa, niin en voi mitenkään uskoa, että missään työvoimatoimiston ammatinvalintakokeessa on just sitä sanoittajaa tarjottu vaihtoehdoksi. "Mikäs sua niin kuin kiinnostaisi?" "Öö... Mä tiiä." "No mutta. Tuossa on nuotit, sanoita vaikka tää biisi."
Ja siis se einari epätoivo, joka sai ne nuotit käteen työvoimatoimistossa, ei tainnut olla Gösta Sundqvist;
Tuuleen hukkuu huuto joutsenen
kaatuu kelohonka ryskyen
lumihuntuun peittyy maa
valkoviittaan kietoo sulhastaan
surumetsien talvimorsian.
Pistäkää paremmaksi ja tarjoan teille vaikkapa pehmeän lakupatukan, joka ei siis ole kova.
|
May 1st, 2008
05:08 pm
Kuunneltiin viime yönä viiden aikaan Matti Johannes Koivua. Kalatehdas-nimisessä biisissä lauletaan "sulta ei puutu mitään". Tuli kamalan hyvä mieli, kun tajusi miten totta tuo on. Olin nukahtanut illan aikana ja kun yöllä heräsin, ei kotona ollut enää ketään ja vasta pienen psyykkaamisen ja soittokierroksen jälkeen lähdin uudestaan liikenteeseen ja hyvä niin! Päädyttiin kivaan baariin ystävän kanssa, kello oli lähemmäs puoli kaksi yöllä, ystävä joi ananasmehua ja mä tilasin gin tonicin. Ihmeteltiin sitä, että vappu tuntuu olevan se päivä, jolloin toisiin ihmisiin saa koskea ilman lupaa. Miehet roikkuivat meidän yllä, lääppivät, halailivat, työnsivät päänsä meidän keskusteluun. Palasivat, palasivat, palasivat aina vaan. Alakerrassa oli naamiaiset. Meidän ohi käveli Liisa Ihmemaassa -pelikortti, morsiamia, meksikolaisia, kasakoita... Paikalle tuli myös kämppis ja meidän kavereita ja jatkettiin juomista hyvillä mielin siellä pelikortin ja muiden naamioituneiden seassa. Iloittiin ja fiilisteltiin sitä, että asiat ovat niin hyvin, että yö oli niin lämmin meitä kohtaan. Myöhemmin yöllä lyötiin kättä päälle, ettei ensi vappua vietetäkään Suomessa.
Mutta siis yöllä tultiin kotiin kämppiksen ja yhden kaverin kanssa, syötiin jäljelle jääneitä ruokia, kuunneltiin musiikkia, mietittiin millaista on elämä Uudessa-Seelannissa, millaiset ihmisten verkostot sinne on muotoutuneet, ollaanko me ensi keväänä osa sitä seittiä siellä? Keitä me tunnetaan vuoden päästä? Ja mikä parasta, tää mun ystävä, jonka kanssa lähdin baariin herättyäni keskellä yötä, on lähdössä samalle suunnalle samoihin aikoihin!
Tänään mulle kerrottiin vitsi. Se kuuluu näin:
Oli äiti, jolla oli kaksi lasta, toinen optimisti ja toinen pessimisti. Kerran äiti päätti tehdä kokeen ja sulki pessimistisen lapsensa huoneeseen, joka oli täynnä kaikkia mahdollisia leluja ja muuta tekemistä. Optimistisen lapsensa äiti puolestaan sulki huoneeseen, jossa oli valtava kasa paskaa ja lapio. Jonkin ajan kuluttua äiti päätti käydä katsomassa, miten lapsilla menee. Pessimistinen lapsi mökötti nurkassa suupielet alaspäin vääntyneinä ja valitti, ettei ole mitään kivoja leluja eikä ylipäänsä mitään tekemistä ja että on ollut tosi tylsää. Optimistinen lapsi puolestaan lapioi paskakasaa hiki hatussa ja antoi selitykseksi sen, että kun kerran on niin paljon paskaa, niin jossain sen kasan alla täytyy olla poni!
Jotenkin palataan taas alkuun. Kaikkea tätä täytyy kunnioittaa valtavasti. Multa ei puutu mitään.
|
April 28th, 2008
02:04 am - Alkuvuoden tapahtumia
Ajattelin listata kaikkia kulttuurijuttuja, missä oon nyt alkuvuonna käynyt tai mitä oon nähnyt. Nää ei tule humalatilasta johtuen järjestyksessä.
LEFFAT
Little Miss Sunshine
Bottle Rocket
The Royal Tenenbaums
Rushmore
Totoro
Kissojen valtakunta
Madagascar
Peltirumpu
9 Songs
Varjoja paratiisissa
The Bourne Identity
The Bourne Supremacy
The Bourne Ultimatum (Medusan sinetti)
The day after tomorrow
Harry Potter ja Viisasten kivi
Harry Potter ja Salaisuuksien Kammio
Harry Potter ja Azkabanin Vanki
Harry Potter ja Liekehtivä Pikari
Harry Potter ja Feeniksin Kilta
The Simpsons Movie
Menetetty Maa
There Will Be Blood
Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?
Juno
Persepolis
The Life Aquatic with Steve Zissou
Kultainen kompassi
Control
I'm Not There
The Queen
Shrek 1
Shrek 2
Shrek 3
Casino Royale
Be Kind Rewind
Babe - urhea possu
Babe suurkaupungissa
Zodiac
Musta jää
Paha maa
Free Jimmy
Saksikäsi Edward
Deuce Bigalow: Male gigolo
KEIKAT
The Fall
The Bats
Peanut Butter Wolf
Heavy Trash
Low
Kiki Pau
Rufus Wainwright (soolo)
Pikku Kukka
TEATTERI JA TANSSI
Peltirumpu
Kohti
Pieni Merenneito
Les Naufragées
Polaris
Valtuusto
Särkyy vaaran uhatessa
Situation Room
KIRJAT
Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja Feeniksin kilta
Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Dharmapummit
Viesti oikeiden ihmisten maailmasta
Aikamatkustajan vaimo
Loppuunkäsitelty
Ainakin tuollaisia tuli nyt äkkiseltään mieleen. Tuntuu, että on ollut kulttuurintäyteinen alkuvuosi. Tästä on hyvä jatkaa!
*päivitetty 05.05.08
|
April 19th, 2008
05:04 pm - Prinssi Rohkea ja elämän tarkoitus
Noita kommentteja tuli muuten mun hiuksista enemmänkin: tädin lisäksi olen myös poika ja prinssi ja lisäksi kysyttiin, olenko itse leikannut itselleni nämä hiukset :) Musta nää on siis just hyvät!
Sen lisäksi, että olen muuttunut prinssiksi, olen myös unessani löytänyt eräänlaisen Sangri-Lan. Sinne pääsi, jos sai facebookin (! tähän on tultu!) kautta viestin, jossa oli linkki, jota klikkaamalla joutui eräänlaiseen taloon tai valkoiseen tehdaskompleksiin (tulee vähän Bruce Almighty mieleen), jossa ei voinut olla mitään muuta kuin onnellinen ja rauhallinen. Se paikka oli täysin ajasta irrallinen eikä siis sijainnut missään maan päällä, mutta sinne pääsi aina uudestaan klikkaamalla sitä linkkiä ja pois sai lähteä milloin halusi. Aika myös kulki siellä eri tahtia kuin täällä maan päällä eli itse olin ollut pisimmillään kolme Sangri-La -päivää siellä, niin maasta tullut ystäväni tiesi kertoa että olin ollut sieltä kaksi päivää poissa siihen mennessä. Usein kävinkin maassa nukkumassa yön yli ja sitten takaisin tuohon onnelaan. Mikään ei erityisesti siellä ollut kovin henkistä, paitsi se tieto, että siellä sai olla aivan rauhassa. Oma kaninkolo siis oli se. Semmoisen rauhan kun saisi itseensä, mikä mulla siellä Sangri-Lassa oli, niin olisivat asiat aika hyvin.
Tänään on ollut kamala darrapäivä, joka jatkuu yhä. Pystyn juuri ja juuri istumaan tässä tietokoneella, mutta voimia se kyllä vaatii. Taas kerran herää kysymys, pitäisikö vaan lopettaa juominen kokonaan... Vaikka kai sen nyt olisi jo lopettanut, jos voisi.
|
April 17th, 2008
10:00 am
Heräsin ja luin sähköpostit. Spämmääjät ovatkin nykyään kehitelleet vaikka mitä tällaisen tavallisen ihmisen pään menoksi. Tällä kertaa parhaan otsikkorivin palkinnon voitti teksti "we caught you naked, marjut!" Aa! Spämmääjät asunevat siis vastapäisessä talossa, sillä en koskaan jaksa vetää väkivalloin verhojani kiinni kun vaihdan vaatteet, vaan luotan siihen ettei minua kukaan jaksa katsella kovin pitkään. Harmi vaan, etten jaksanut avata tuota sähköpostia, kun otsikossakin luvattiin kuitenkin oikein videomateriaalia tästä minun alastomuudestani. Tästä ajatusleikistä tulikin mieleeni eräs tuttavani, joka on riittävän spontaani ja utelias, jonka johdosta hän soitti kerran Yhdysvaltoihin saakka, koska surffatessaan netissä hänen näytölleen hyppäsi "onnea! olet voittanut Havaijin-matkan!" -pop-up. Siellä toisessa päässä oltiin kai oltu aika hämillään tästä yhteydenotosta. Mutta mitäs laittoivat puhelinnumeronsa tuohon pop-upiin. Eikä sitä matkaa tietysti koskaan tullut. Minua ei sentään oma alastomuuteni niin paljon kiinnosta, että soittelisin näille markkinamiehille :-) Nyt kahville ja uuteen päivään jee!
|
April 16th, 2008
11:16 am
Hei apua! Miten mä oon nyt ihan haksahtanut taas Kate Bushiin? Kuuntelen sitä ihan ekstaasissa.
Tänään illalla Situation Roomia katsomaan. Tällä viikolla on melkein joka päivä jotain kulttuuria tiedossa. Illalla myöhään ehkä keikalle. Jee.
|
April 11th, 2008
12:51 am
Heh. Hyvä että mä tänään aloin sitten taas katsoa tuota Turun Taideakatemian valintaopasta että pitäisikö sittenkin hakea sinne. No, hakuaika päättyy huomenna ja en varmaankaan ole menossa junalla viemään tuota lomaketta yhtään mihinkään. Ensi vuonna varmaan sitten taas... Ja onhan tässä tätä tekemistä vaikka millä mitalla tiedossa, että siinä mielessä ihan turha valittaa. Kun saisi näitä ekoja tutkintoja ensin pakettiin niin voisi sitten lähteä sitä kolmatta yrittämään. Tämmöistä se elämä on kun ei tiedä mitä haluaa tehdä.
|
March 28th, 2008
12:31 pm - Minne mennä
Miten sitä saattaa istua jossain ikkunalaudalla ja luulla kaiken sen pysähtyneisyyden keskellä olevansa menossa johonkin. Kai sitä eläytyy niihin kadulla kulkeviin, jotka eivät tiedä joutuneensa päämäärättömän samastumisen kohteeksi. Tuo mies popliinitakissa menettää henkilöllisyytensä, koska minä tiedän paremmin hänen kohdatessaan naapurin rouvan. Ja miten sitä onkin niin viehättynyt sellaisista asioista kuin hatun nostaminen ja käsikynkässä kävely, tai ainakin jos saan tarkkailla niitä turvallisen välimatkan päästä. Minä olen etäällä, mutta enemmän läsnä kuin koskaan omassa elämässäni. Missä minä elän?
Ja mitä on se kaikki puhe kiinnittymisestä ja jaksamisesta? Miten voi olla niin hienoa, että jaksaa juosta maaliin saakka tai suunnistaa oikeaan paikkaan ennen muita?
Miten käy niille, jotka päättävät pysähtyä kesken juoksun tai jotka eivät koskaan löydä perille? Kuka heitä tarkkailee?
Current Mood: ![[mood icon]](http://l-stat.livejournal.com/img/mood/classic/thinking.gif) thoughtful
|
March 18th, 2008
10:18 pm - täällä taas
Olipa lihottava matka.
Muita kuulumisia myöhemmin.
|
March 5th, 2008
04:57 pm - iänkaikkinen päänsärky
Jotenkin taas ei mikään asia mene niin kuin mun mielestä pitäisi.
Särkee päätä kolmatta tai neljättä päivää, en pidä enää lukua.
|
February 27th, 2008
01:41 pm - Musiikkia ja olutta
No niin. Nyt olen sitten hurahtanut olueen ja viskiin. Ja ilmeisesti myös Markku Peltolan musiikkiin. Hm. Joka tapauksessa oluista mainittakoon suomalaisten pikkupanimoiden tummat oluet, joita on nyt tullut maisteltua. Viimeksi join tamperelaista Pikkumustaa, joka oli sangen kevyttä ja silti koin jonkinlaisen Rottatouille-kokemuksen, kun jo yhden siemauksen jälkeen matkustin ajassa taaksepäin niihin kesäpäiviin, jolloin saunoimme mökillä ja isä heitti kiukaalle olutta. Maku oli aika täsmälleen sama kuin se tuoksu, minkä kiville palava olut saa aikaiseksi. Mutta korostettakoon, että kyseinen juoma oli mielestäni oivallista ("tylsää", sanoivat seuralaiset tosin) kiireettömästi nautittavaksi. Helppoa juotavaa kyllä ilman sen suurempia yllätyksiä, mutta oivallista kaikki tyynni.
Viskeistä puhun sitten myöhemmin. Olen niiden osalta tullut kyllä siihen tulokseen, että viski on kuninkaallista juomaa sen yllätyksellisyyden ja maun monien vivahteiden vuoksi.
Niin ja Markku Peltolan musiikki. Miten en ole koskaan ennen törmännyt siihen? Taitaa olla aika pitkälti parasta mitä olen kuullut ehkä vuoteen.
Palaan.
Current Mood: ![[mood icon]](http://l-stat.livejournal.com/img/mood/classic/smile.gif) impressed
|
|
|
![[info]](http://l-stat.livejournal.com/img/userinfo.gif){kind=small}
marjutm's journal